Kadonnut – LOST

17.06.2009

Luin tänään hyvin yllättyneenä ja surullisena YLEn ruotsinkielisen läntisen Uudenmaan toimituksen juttua Siuntion alibudjetoinnista LOST -yhteistyön kustannuksien osalta. Ennen uutisen varsinaista purkamista hieman käsitteistöä linkkeineen, kuten olen asiat itse ymmärtänyt.

LOST, eli Lohjan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue
Lohjan, Siuntion, Inkoon ja Karjalohjan 1.1.2009 alkaen muodostama PARAS -lainsäädännön mukainen yhteistoiminta-alue sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä. Alue perustettiin ennen kaikkea täyttämään PARAS -lainsäädännön vaatimuksen 20.000 asukkaan väestöpohjasta. Alue toimii isäntäkunta -mallilla, jossa Lohjan kaupunki vastaa toiminnasta ja muut kunnat rahoittavat sitä sekä saavat muutaman paikan toiminnasta vastuussa olevasta LOST -lautakunnasta.

LOST -lautakunta, eli Lohjan sosiaali- ja terveydenhuoltoalueen sosiaali- ja terveyslautakunta
Lohjan kaupunginhallituksen alaisuudessa toimiva lautakunta, jonka päätöksiin Lohjan kaupunginhallituksella ei toisaalta ole otto-oikeutta, pl. laillisuusvalvonta. Lautakunta koostuu kymmenestä Lohjan, kolmesta Siuntion, kolmesta Inkoo ja yhdestä Karjalohjan valitsemasta jäsenestä. Tämän lisäksi entiselle Sammatin alueelle on varattu nimetty paikka siltä varalta, että alueelta ei tule normaalimenetelmällä valituksi edustajaa Lohjan kiintistöstä.

LOST -sopimus
Sopimus jossa on sovittu yhteistoiminta-alueen perustamiseen, rahoittamiseen ja irtisanomiseen liittyvät ehdot.

Kuntien maksuosuuksien yleiset määräytymisperusteet (uudempi XLS -tiedosto).
LOST -sopimukseen liittyvä liite jossa määritellään tarkemmalla tasolla millä laskentayksiköllä ja jakoperiaatteella LOST-yhteistyön tietylle kustannuspaikalle kertyvät kulut jyvitetään kunnille. Dokumentin on valmistellut hallinto-, talous- ja henkilöstötyöryhmä jota ei valitettavasti kuitenkaan ole netistä löydettävissä.

LOST budjetti 2009 (osa Lohjan perusturvatoimen TA 2009 dokumenttia).
Talousarvio jossa on ennen toiminnan aloittamista tehty budjetti yhteistoiminta-alueen toiminnalle. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että tämä dokumentti ei jaottele millään tavalla kuntien arvioituja maksu-osuuksia.

Sitten itse uutiseen. Tiistaina LOST-lautakunnassa on käsitelty toteumatiedot vuoden ensimmäiselle vuosikolmannekselle (huom. neljää eikä kolme kuukautta). Toteumatiedot tarjoavat Siuntiolle 15 teur palautusta neljän ensimmäisen kuukauden ennakkomaksuista. Samanaikaisesti Inkoon palautus on 420 teur. Tästä herää joukko kysymyksiä;

  • onko Siuntiossa sairasteltu merkittävän paljon alkuvuonna?
  • onko Inkoossa oltu merkittävän terveitä alkuvuonna?
  • onko jyvitys epäonnistunut?
  • onko Siuntio tai Inkoo budjetoinut toimintamenoja väärin?

Sen pohjalta, että YLE tietää kertoa Siuntion alibudjetoivan niin asia lienee sitten niin. Lukemalla tarkemmin LOST-lautakunnan esityslistaa, myös esittelytekstistä on havaittavissa tähän liittyvää viittausta. Sääli on se, ettei hallintotyöryhmän 6.11.2008 hyväksymää maksuosuustaulukkoa löydy netistä. Siuntion edellinen kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2009 12. joulukuuta, eli noin viisi viikkoa hallintotyöryhmän kokouksen jälkeen. Toivon todellakin, että TAssa löytyvä luku -7 646 686 eur täsmää 6.11. hyväksyttyyn tietoon.

Mielenkiintoista on myös YLEn tiedot n. 200 teur vajeesta vuoden loppuun mennessä. Jos tämä pitäisi kutinsa voidaan olettaa, että tällä hetkellä puuttuisi ostolaskuja niin, että niistä koituu Siuntiolle ja Inkolle jyvitettynä á noin 80 eur lisälaskua ekalle neljälle kuulle. Tällöin pitää onnitella Inkoota, koska (420 teur – 80 eur) x 3 = hieman yli miltsi. Samanaikaisesti väitetään Inkoon budjetin olevan realistinen. Jossain on nyt miljoonan heitto.

Toistaiseksi tuntuu siltä, että nimen valinta on ollut onnistunut. Kuvatkoot se ohjattavuuden, ennustettavuuden, tiedonkulun ja tasa-arvoisuuden tilaa yhteistoiminnassa. Mutta onneksi meillä on yli 20.000 asukkaan väestöpohja. Ainiin, meidän pitää muistaa se ylimääräinen tonni joka säästyy nyt Siuntion terkkarin kesäloman aikana.

Entry Filed under: Fullmäktige - Valtuusto, Styrelsen - Hallitus, Uncategorized. Avainsanat: , , , , , , , .

5 Comments Add your own

  • 1. Kristian Parviainen  |  19.06.2009 at 07:37

    Ostolaskuja puuttuu vielä ja oman käytön mukaan tulee laskutus, joten Siuntio käyttää sen verran rahaa, kuin se käyttää palvelujakin. Inkoon säästöt tulevat siitä, että Meltolan vuodeosastoa ei käytetä enää, vaan Inkoo käyttää nyt Lohjan vuodeosastoa (vanhukset).

  • 2. Marcus  |  20.06.2009 at 15:23

    Ymmärtääkseni ostolaskuja on kahdenlaisia; sellaisia jotka menevät kustannuspaikoille josta jyvittyvät suoritepohjaisesti kaikille kunnille ja sellaisia jotka läpilaskuttuvat yksittäiselle kunnalle. Jotta tuo miljoonan epäloogisuus selittyisi tulisi Inkoolta puuttua n. 330 teur enemmän läpilaskutettavia ostolaskuja kuin Siuntiolta.

    Ottaen huomioon, että puhumme kesäkuun alussa huhtikuun lopussa päättyneestä jaksosta on erittäin epätodennäköistä, että ulkoinen palveluntuottaja olisi jättänyt laskuttamatta huhtikuuta enemmän tässä vaiheessa vuotta. Tuon mukaan 330 teur ostolaskuvaje yhdeltä kuukaudelta tarkoittaisi vuositasolla n. 4 Meur läpilaskutettavaa ostopalvelua Inkoon osalta. Niin suuri se ei ole..

  • 3. Kristian Parviainen  |  21.06.2009 at 12:04

    Sairaanhoitokuljeyuksista tulee vielä laskua, mutta se ei iso ole.

    Olenkon minä ymmärtänyt väärin, Inkoo on budjetoinnut muistaakseni 9,2 milj. euroa ja Siuntio ja 7,6milj. euroa ja sen mukaan on makseltu kuukausittain, joten Inkoon on maksanut liikaa ja Siuntion budjetti on ollut vähän niukka käyttöön verrattuna??

  • 4. LAR  |  21.06.2009 at 18:42

    Näin Länsi-Uusimaa: “Asia tuli ilmi Siuntiosta, missä rahaa on varattu 200.000 euroa alle sovitun… Arja Yliluoma arvelee taustalla olevan näiden kuntien suuret toiveet siitä, että Lost-yhteistyö auttaa säästämään rahaa.” (!)

    Säästöillähän tätä yhteistyötä perusteltiin. Säästöistä vaan ei ole tietoakaan, mutta palvelut sen sijaan kyllä ovat huonontuneet. Sen myöntää epäsuorasti em. Lohjan perustuvajohtajakin lehtijutussa.

  • 5. Marcus  |  22.06.2009 at 11:23

    Tuo LARin sitaatti Länskäristä selventää asiaa, kiitos siitä.

    @Kristian: Kirjoituksessani halusin tuoda esille kaksi pointtia;

    1. Siuntio on ilmeisesti budjetoinut vähemmän rahaa kuin LOSTia valmistellut hallintotyöryhmä on arvioinut tarvittavan. LARin sitaatti vahvisti asian olevan näin. Tämä voi olla yleisemminkin tiedossa, mutta minulle se oli uutinen.

    2. YLEn uutisesta saa käsityksen, että Inkoon budjetoima summa on oikein ja Siuntiolta puuttuu 200 teur. Yllä olevien laskelmien perusteella tuolla tulkinnalla syntyy miljoonan heitto olettaen, että Inkoon ja Siuntion läpilaskutettavien ostopalveluiden määrä on samansuuruinen. Jos tuo on ylimääräinen miljoona Inkoolle niin hyvä, jos se on puuttuva miljoona Siuntiolle niin ei niin hyvä.

Leave a Comment

hidden

Some HTML allowed:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Trackback this post  |  Subscribe to the comments via RSS Feed


Senaste skrivelser -Uusimmat kirjoitukset

Kommentarer – Kommentit

RSS YLE Västnyland

RSS YLE Uusimaa

Email subscriptions

Enter your email address to subscribe to this blog and receive notifications of new posts by email.